Kantojyrsintä

 

Kaadetuista puista jääneet kannot voivat vaikeuttaa puutarhanhoitoa ja tehdä pihasta epätasaisen tai epäsiistin näköisen.

 

Helpoin ratkaisu ongelmaan on kantojyrsin, jolla poistamme häiritsevät kannot pois pihoilta ja puutarhoista nopeasti ja vaivattomasti.

Käytössämme oleva kantojyrsin on helppo kuljettaa kapeitakin kulkuväyliä (65cm) pitkin eikä jätä jälkiä nurmikkoon.

 

Jyrsinnästä syntyvä hake voidaan uusiokäyttää täytemaana poistetun kannon tilalla tai puutarhahakkeen tavoin muualla puutarhassa. Hake sopii esimerkiksi pensaiden juurille ja istutusten katteeksi sellaisenaan. Hake sopii käytettäväksi myös kuivikkeeksi ulkohuussiin tai kompostiin ilmavuutta antamaan.

 

Sopimuksen mukaan voimme myös kuljettaa jyrsinnästä syntyvän hakkeen pois ja täyttää jyrsinnästä aiheutuvan kuopan hyvälaatuisella mullalla, tasata kuopan ja istuttaa uuden nurmikon kannon tilalle. 

 

Kantojyrsintä oikeuttaa myös kotitalousvähennykseen. Katso lisätietoja verottajan sivuilta.